VIEMÄRIHUOLTO VESIVAHINKOKORJAUS SUURTEHOIMUROINTI KOSTEUSMITTAUS 

Laadukkaita palveluita yhden yrityksen taktiikalla.

PYYDÄ TARJOUS  

SALAOJAKUVAUS TARJOUSLASKURI

VIEMÄRIKUVAUS TARJOUSLASKURI

Saloton Oy on perustettu vuonna 2011 vastaamaan kiinteistöhuollon sekä korjausrakentamisen erikoisosaajiin kohdistuneeseen kysyntään. Asiakkaan erityistarpeiden huomioiminen ja joustavuus ovat aina olleet toimintamme kantavia voimia. Noudatamme aina myös tinkimättömästi voimassa olevia lakeja, määräyksiä sekä annettuja ohjeita, varmistaaksemme työkohteessa työskentelevien työntekijöiden  ja ympäristön turvallisuuden. Turvallinen toiminta on tärkeä osa ammattitaitoista toimintaamme, aina.

Asiakkaamme koostuvat kiinteistöjen omistajista, isännöintiliikkeistä, taloyhtiöistä sekä kaiken kokoisista yrityksistä ja yhteisöistä.

Toiminta kanssamme on vaivatonta ja ketterä organisaatiomme mahdollistaa nopean reagoinnin asiakkaan tarpeisiin ja näin työt saadaan tarvittaessa nopeasti käyntiin ja sovitussa aikataulussa myös valmiiksi. Me teemme mitä lupaamme.

Toimipisteemme sijaitsee Tuusulassa Ristikiven teollisuusalueella. Keskeinen sijainti takaa nopean palvelun koko Uudenmaan alueella. Toimimme pääasiassa Etelä-Suomen alueella (Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Vihti, Lohja, Kirkkonummi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Pornainen, Porvoo, Sipoo, Riihimäki, Hyvinkää, Nurmijärvi, Nummela ) ja sopimuksen mukaan myös muualla Suomessa.

Suurtehoimurointi
suurtehopuhallus
suurtehoimurointi
kuivatus
kosteusmittaus
Salaojan huuhtelu
suurteho imurointi
höyrytys
suurtehoimurointi

PALVELUT

Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella tai soita meille. Töiden vastaanotto puh. 010 336 6199. Palvelemme viikon jokaisena päivänä.

ASIAKASKOKEMUKSIA
luokitus
4.8
29
arvostelut